Syksy on paitsi omenien aikaa myös totuttelua valokuvaamiseen keinovalossa. Parina iltana olen havahtunut siihen että olisi kuvattavaa mutta kas, kello on jo yli yhdeksän ja on pimeä enkä ehtinyt käyttää luonnonvaloa. Onneksi kesällä kuollut kamera on herännyt ainakin osittain henkiin ja lähikuvien ottaminen onnistuu edes jotenkin huonommassakin valossa (tai ehkä kamera onkin muuttunut zombieksi ja minun pitäisi olla huolissani siitä että elävä kuollut kamera halua syödä aivoni?!?). Oli miten oli, asiaan vihdoin:
Hösten är förutom äppeltid också att vänja sig vid att fota utan dagsljus. Jag har under några kvällar insett att jag har grejer att fota men oj, klockan är mer än nio och det är mörkt och jag har missat dagsljuset. Som tur vaknade kameran som dog i somras till liv så det går någonlunda att ta närbilder i sämre ljus (fast kanske kameran blivit zombie? Månne jag borde istället oroa mig över att den levande döda kameran inte vill äta min hjärna?!?). Hur som helst,nu till saken:
Kuten varmasti moni muukin viime aikoina (esimerkiksi Karkkis) leivoin omenaherkkua. Omani on perinteistä kermaviilipiirakkaa jota mummoni aina teki, ja joka uppoaa varsinkin lapsiin.
Som säkert mången annan den här tiden på året (exempelvis Karkkis) bakade jag en äppelläckerhet. Min paj är en traditionell gräddfilspaj som min farmor brukade laga och som i synnerhet barnen gillar.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Tack för din kommentar!