Ajatuksia tavaroista osa 2

Tavaroita piisaa - entäs sitten?

Jatketaan ensin eilisestä eteenpäin, eli siitä miksi kertyneistä tavaroista luopuminen on vaikeaa. Syitä on nähdäkseni kolme:

1) Tavaroiden läpikäyminen vaatii aikaa jota minulla ei ole. Tai oikeammin: en halua laittaa siihen aikaani. Olen kiireinen kuten useimmat meistä, joten miksi käyttäisin vapaa-aikani vaatekaappiani raivaten sen sijaan että kävisin vaikka elokuvissa? 

2) Karsiminen on henkisesti raskasta ja vaatii jatkuvaa päätöksentekoa: säästänkö tämän tavaran vai en? Joudun jo joka päivä tekemään valtavasti muita valintoja: puenko tänään päälleni hameen vai housut, sataako vai paistaako eli tarvitsenko mukaani sateenvarjon vai aurinkolasit, ostanko virkistävää vai kohottavaa  kasvovoidetta, onko tuo vai tämä jugurtti eettisempää... Valintaähkyssä en halua kuormittaa itseäni tekemällä lisää päätöksiä, joten lykkään päätöksiä jotka eivät ole välttämättömiä tai mieluisia (pätee myös muihin elämän alueisiin kuin esineiden omistamiseen).

3) Jos en enää halua pitää jotain esinettä, mitä teen sille? Eihän käyttökelpoista tavaraa voi roskiin heittää. Kun olen viimein karsinut vaatekaapistani säkillisen vaatteita, miten raahaan autottomana säkin kahden kilometrin päähän keräyslaatikolle? Hyväntekeväisyystahot eivät nouda vaatelahjoituksia kotoa. Kirppismyynti edellyttäisi pöydän varaamista, tuotteiden laputtamista, raahaamista paikan päälle ja pois tai itsepalvelukirppiksillä päivittäistä ylläpitoa - eli rahalliseen hyötyyn nähden kohtuutonta ajanmenoa. Ja voiko loisteputken laittaa sekajätteeseen vai pitääkö se viedä jäteasemalle? Minne vien puolankieliset kaunokirjat joita en enää tarvitse? On helpompaa vain antaa tavaroiden olla kun uhrata aikaa niiden pois viemiseen tai pähkäilemiseen miten sen saisi järjestettyä.

Näistä syistä kotiimme kerran päätyneet esineet harvoin vaihtavat suuntaa ja poistuvat. Kun tavaraa tulee koko ajan lisää entisen joukkoon, on seurauksena luonnollisesti tavaramäärän jatkuva kasvu.

Kuva: simplelifejoy.com

Mutta miksi tavaroiden määrä muka on ongelma? Eikö ole ihanaa että joku haluaa antaa juuri minulle kukalliset servietit, ja että voin viidestäkymmenestä luomivärisävystä valita juuri vihreän? Ja eikö hyvin toimeentulevilla ole velvollisuus kuluttaa ja pitää kansantalous pyörimässä? Ja onhan maailmassa paljon vakavampiakin ongelmia, miksi piehtaroida tällaisessa elitistisessä ensimmäisen maailman ongelmassa?

Kyllä, on ihanaa saada lahjoja jotka ilahduttavat siksi että meillä on niille käyttöä tai pidämme niistä. Kyllä, on hienoa että meillä on rahaa jota kuluttaa ja vieläpä mahdollisuus valita miten sen teemme - Neuvostoliitossa ei ollut hienoa edes se että kaikilla oli samanlaista sähkönsinistä luomiväriä. Kyllä, ylimääräisen rahan säästäminen sukanvarteen ei auta työttömyyden vähentämisessä. Ja tottakai maailmassa on isompia ongelmia.

Mutta: jos inhoamme kukkakuoseja tai emme koskaan käytä serviettejä, lahjasta tulee esine jota säilömme velvollisuudentunnosta ja jonka säilyttämisestä maksamme. Maksamme kaikki asumisestamme enemmän tai vähemmän kalliisti, ja mitä enemmän tarvitsemme tilaa esineillemme sitä kalliimmin maksamme. Ja onko uusien tavaroiden ostaminen paras tapa palkita itsemme? Muistelemmeko vanhana tyytyväisenä sitä vihreää luomiväriä vai sitä mahtavaa konserttia jossa pogosimme niin että seuraavana päivänä oli pohkeet muusina? Kannattaisiko meidän kuluttaa enemmän palveluihin ja käydä vaikka hierojalla tavaroiden ostamisen sijaan? Ja jos todella tarvitsemme uuden vaatteen, kannattaisiko nähdä vähän enemmän vaivaa ja rahaa ja löytää Suomessa tehty vaate joka istuu hyvin eikä ostaa Bangladeshissa riistotyönä tehtyjä trendivaatteita? Tai purkaa itse neulottu tekele niin monta kertaa että lopputulos miellyttää eikä tyytyä sellaiseen kuin siitä tuli ensi yrittämältä (ja joka jää kaappiin käyttämättömänä)? Kykenenkö keksimään lääkkeen syöpään tai nälänhätään kun mielessäni pyörivät ahdistuneet ajatukset siitä miten pääsisin eroon turhista tavaroista?

Näihin väittämiin voi varmasti vastata monella tavalla. Kuten alussa totesin, ovat kuluttaminen ja tavarat hyvin henkilökohtaisia juttuja. Silti kannattaisi kuluttaessa pohtia, ostaako tavaroita käyttötarpeeseen vai muista syistä. Ja jos ostaa tarpeeseen, ostaako sellaista mistä oikeasti pitää ja joka on ihanaa/laadukasta/eettistä (tai mitä kukin pitää tärkänä ja mieluisana) nopeiden virheostosten sijaan?

Toiseksi kannattaa tavaraa lahjaksi antaessa rehellisesti miettiä, haluaako lahjan saaja tämän esineen. Parhaiten se selviää kysymällä lahjatoiveista ja kunnioittamalla niitä. Harva päivänsankari kieltäytyy lahjoista vaatimattomuuttaan, vaan siksi etteivät ne ilahduta häntä. Se seikka ei muutu sillä että hänelle toiveittensa vastaisesti viedään lahjoja tai lahjatoiveita esittäneelle viedään jotain aivan muuta. Jokaisella on oikeus päättää itse millaisia esineitä hän kodissaan säilyttää ja millaisia vaatteita käyttää. Jos lahjatoivetiedusteluun ei saa vastausta tai ei periaatteesta halua antaa rahaa tai lahjakorttia, on tilanne tietysti hankala. Oma johtopäätöksen olisi, että jos joku ei todellakaan uteluista huolimatta pysty nimeämään mitään mitä hän haluaisi, ehkä hän ei todellakaan halua tai tarvitse mitään. Jos silti kokisin että tälle henkilölle on pakko antaa jotain lahjaksi, veisin (aikuiselle) kukkapuskan tai viinipullon (lapsilla useimmiten on lahjatoiveita - tai heidän vanhemmillaan-, teinit ovat hankalampia jos lahjakorttivaihtoehtoa ei halua käyttää). Erityisen vaarallinen kategoria ovat itse tehdyt lahjat, koska ne aiheuttavat saajalle pahimmassa tapauksessa valtavaa syyllisyyttä ilon sijaan. Apua, nyt se Jii on käyttänyt valtavasti aikaa tähän neulemekkoon joka on mielestäni aivan kauhea... Myönnän itsekin antaneeni kaikenlaisia tekeleitä lahjaksi joista moni on jälkeenpäin nolottanut, mutta toisaalta en todellakaan kysele jälkeenpäin mitä lahjan saanut on niillä tehnyt tai loukkaannu jos selviää että niistä on hankkiuduttu eroon. Lahjan tarjoituksena ei ole osoittaa miten erinomainen neuloja minä olen, vaan ilahduttaa saajaa. Joten kunnoitetaan muiden kotia ja mielipiteitä sen verran, että kysytään mitä lahjaksi voisi tuoda ja pysytään siinä (ellei kyseessä olen niin läheinen henkilö että aivan pomminvarmasti tiedämme hänen makunsa ja mitä hän toivoo, vaikka emme sitä suoraan kysyisi). Eikös niin?

Kuva: dailymail.co.uk