Ajatuksia tavaroista osa 3

Mikä on turhaa tavaraa?

Väitän, että me kaikki säilytämme tavaroita jotka ovat turhia. Miksi se kannataa lopettaa, siitä lisää lopetusjaksossa. Tässä jaksossa määrittelen mikä (minun mielestäni) tekee tavarasta turhan. Se selviää seuraavalla pohdintaketjulla:

1) Onko minulla esineelle käyttöä? Voiko sitä käyttää (eli se ei ole rikki tms)? Tulenko varmuudella käyttämään sitä lähitulevaisuudessa?

Jos vastaus yhteenkään tämän kysymyksen variaatiosta on kyllä, esine ei ole turha. Jos vastaus yhteenkään näistä on ei, on jatkokysymyksen vuoro:

2) Pidänkö esineestä sinänsä eli esineenä? Tuottaako se minulle iloa, herättääkö se muistoja tai tunteita?

Jos vastaus on edelleen kyllä, esine ei ole turha. Jos vastaus on edelleen ei (tai jos se herättää vain negatiivisia muistoja tai tunteita), on esine turha. Ja toiston uhalla muistutuksena vielä: koska esineet ovat henkilökohtaisia, on niiden omistajan määriteltävä niiden turhuus. Jos asuu muiden kanssa ei voi itse välttämättä päättää mikä on turhaa, koska muilla voi olla eri mielipide. Poikani säilöö kaljapullonkorkkeja aarteinaan, vaikka minä heivaisin ne kaikki pois. Muiden (etenkin ulkopuolisten eli ei samassa taloudessa asuvien) mielipiteitä tavaroista kannattaa kuitenkin kyseenalaistaa, ettei säilö mitään vain koska jotain "kuuluu" omistaa. Selvisin pitkään ilman kahvinkeitintä, koska en itse juo kahvia ja talouteni kahvinjuona ei pitänyt suodatin- vaan pikakahvista. Vieraita varten emme halunneet keitintä säilöä tilaa viemässä, joten meille tulevat vieraat tottuivat siihen että meillä sai vain pikakahvia. Enpä huomannut että kukaan olisi sen takia kieltäytynyt kutsusta. Ihmetystä ja ehkä paheksumistakin esiintyi toki, mutta siihen törmää elämässä väistämättä vaikka omistaisi kaikki esineet jotka muka kuuluu omistaa, eli sen kanssa on opittava elämään kuitenkin.

Tavaroiden luokitteleminen turhiin ja tarpeellisiin on siis helppo homma, eikö vain?

Joskus kyllä. Valokuvilla ei sinänsä tee mitään, mutta ne tuovat meille muistoja ja herättävät tunteita sekä auttavat meitä pitämään menneisyyden ja oman historiamme elossa. Haljennut maljakko jonka lapsi teki viisivuotiaana ei ehkä ole enää käyttöesine, mutta esteettisenä esineenä tai muistoja tuovana voi olla ettei se ole turha. Sen sijaan on vaikea kuvitella että rikki mennyt dvd-soitin jonka korjaaminen maksaa tuplasti uuteen verrattuna herättäisi niin paljon tunteita tai muistoja, ettei se olisi turha. Hankalampaa on ymmärtää että myös käyttökelpoiset esineet voivat olla itselle turhia. Tehosekoittimen säilyttäminen siksi että joskus saattaa tehdä mieli tehdä itsetehtyä pestoa on turhaa, jos sitä pestoa ei kahteen vuoteen koneen hankkimisen jälkeen ole tullut tehtyä. Vaikeus näissä varmuuden vuoksi -säilytettävissä on se, että niiden käytön kriittinen ja objektiivinen arviointi on mielikuvien vuoksi vaikeaa. Koska määrittelemme itseämme esineidemme kautta, mielikuva itsestämme pestoa sekoittamassa nätti esiliina yllä on niin vahva ettemme tajua että

a) pestoa voi myös tehdä itse sauvasekoittimella jota käytämme muuhunkin ruuanlaittoon viikottain b) voimme pukea esiliinan ylle vaikka sekoittaisimme kaupan pestoa makaroneihimme.

Kuva: thebenroecks.com

Varmuuden vuoksi -säilyttämisestä pääsee eroon vain olemalla itselleen ja toimintatavoilleen rehellinen. On ok olla tekemättä pestoa itse, ja on ok muuttaa mieltään siitä jaksaako sitä pestoa itse väkertää (vaikka olisi kaksi vuotta sitten niin luullut tehosekoitinta ostaessa). Senkin uhalla että nyt kirjoitus uhkaa karata itsetuntemus-sfääreihin ja self help -jorinoihin: olemalla rehellisempi tavaroista joita omistamme, voimme olla rehellisempiä siitä millaisia itse olemme tai haluaisimme olla. (Ja joo, tämä oli ihan oma kuolematon ajatukseni eikä sitaatti!)