maanantai 11. marraskuuta 2013

Mohairmoka - Mohairmisslyckande

Aina ei voi onnistua. Itse itselleen neulomisen hyvä puolen pitäisi olla juuri se että saa sellaisia vaatteita kun itse haluaa ja jotka sopivat hyvin - mittatilausvaatteitahan ne ovat - mutta jostain kumman syystä toisinaan käy niin ettei ole tyytyväinen lopputulokseen tai sen istuvuuteen. Minulla tähän johtaa joko se, että tajuan vasta kun kappaaleet ovat valmiita etten pidä kuviosta tai mallista tai se, etten malta neuloessa tarkistaa onko vaate oikean kokoinen. Vaaleanpunaisen mohairneuleen kanssa kävivät molemmat mokat: neule oli liian pitkä ja mallikerta ihan liian tylsä - molemmat seikkoja jotka olisi voinut helposti havaita ennen kuin olin neulonut kaikki kappaleet hihoja myöten sekä päätellyt ja ommellut yhteen etu- ja takakappaleet....

Det lyckas inte alltid. Fördelen med att sticka själv till sig själv borde vara just det att man får sådana kläder som man vill ha och som sitter bra - de är ju måttbeställda-, men av nån konstig anledning blir det ibland så att man inte är nöjd med resultatet eller hur plagget sitter. För mig blir det så antingen för att jag fattar först när styckena är färdiga att jag inte gillar modellen eller mönstret, eller för att jag bara stickat på utan att på vägen ha tålamod att kolla att det blir rätt storlek. Med den ljusröda mohairtröjan blev det båda dera: tröjan är för lång och mönstret alldeles för tråkigt - båda grejerna skulle ha varit lätta att upptäcka också före jag hade stickat alla delar inklusive ärmar och sytt ihop fram- och bakstyckena....

Mohairin purkaminen ei myöskään ollut herkkua, mutta tiedän että parempi tehdä se kuin pitää kaapissa valmista neuletta jota ei tule käytettyä. Uusi yritys (alla) on ainakin kuvioltaan paljon parempi, ja version 1.0 takakappale toimii hyvänä verrokkina oikean kokoiselle versiolle 2.0. Onneksi uutta mallineuletta on myös nopea neuloa, joten ei harmita ihan niin paljon. Ja vastoinkäymiset varmaan jalostavat luonnettani niin että minusta tulee kärsivällinen, aina rauhallinen zen-tyyppi...(niin varmaan!)

Det var inte heller kul att nysta upp mohairgarnet, men jag visste att det är bättre att göra det än att ha i skåpet ett färdigt plagg som det inte blir av att använda. Det nya försöket (nedan) har ett mycket bättre mönster, och bakstycket av version 1.0 fungerar som en bra jämförelse för att version 2.0 ska bli rätt storlek.Som tur går den nya modellen snabbt att sticka, så det harmar inte fullt så mycket. Och motgångarna utvecklar säkert mig till en tålmodig, alltid lugn zen-typ... (jo helt säkert!)


2 kommenttia:

  1. Olen joskus yrittänyt purkaa mohairvillapaidan tekelettä, ja voin sanoa, että purkamatta se lopulta pienen tappelun jälkeen jäi :) Itse olisin antanut jäädä neuleen kaapin pohjalle :D Mutta tosi kaunista tulee tuosta uudesta pinnasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu Remuttaja, mohairin purkaminen vaatii hermoja, käsivoimia ja välillä saksia. Tarinan opetus ainakin minulle on että toivottavasti mietin ensi kerralla paremmin millaisen lopputuloksen haluan ennen kuin alan neuloa mohairia :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Tack för din kommentar!