Seminaarineule ulkoilee - Semineriestickning på vift

Käväisin seminaarimatkalla Tallinnassa, jossa oli eilen aikaa avata terassisesonki. Mukaan matkalle pääsi oranssi puuvillaneule 2.0, josta on siis tulossa uusi versio. Seminaariohjelma oli sen verran intensiivinen, että puikotkin heiluivat intensiivisesti. Siispä kotimatkalla neule oli kasvanut jo puolikkaaksi etu- ja takakappaleeksi.

Jag var på seminarieresa till Tallinn, där jag hade tid att öppna terassäsongen. Med på resan hade jag den orangea bomullsstickningen 2.0, som det alltså ska bli en ny version av. Seminarieprogrammet var så pass intensivt att jag jobbade intensivt med stickorna också. Så på hemredan hade stickningen vuxit redan till ett halvt fram- och bakstycke.  

Minulle neulominen on välttämättömyys seminaareissa ja muissa tilanteissa joissa on passivisesti kuunneltava ja seurattava tekstiesityksiä (sillä ainakin ne seminaarit joihin minä osallistun ovat enimmäkseen osallistujille passiivisia). Jos minun on vain kuunneltava ja katseltava ilman että teen käsilläni mitään alkaa keskittyminen nopeasti herpaantua ja ajatukset vaeltaa, mutta neulomisen avulla pystyn keskittymään asiaan täysillä. Onneksi nykyään aika harvoin kuulen kummeksuvia kommentteja seminaarineulomisesta (siis sellaisia joissa ihmeteltäisiin miten voin keskittyä asiaan kun neulon), väittäisin että se on yleistynyt viimeisten viiden vuoden aikana eikä enää herätä ihmetystä. Erittäin tervetullut kehitys! Jännä juttu on muuten miten esityksen ja seminaarin intensiivisyys vaikuttaa neulomisvauhtiin, tylsässä seminaarissa neulomistahtikin tahmaantuu. Luulisi asian olevan päinvastoin, mutta ei ainakaan minulla.

För mig är det en nödvändighet att sticka på seminarier och andra tillfällen där jag måste passvit lyssna och titta på presentationer (för i de flesta fall är seminarier passiva för deltagarna, åtminstone dem jag brukar delta i). Om jag bara ska lyssna och titta tappar jag snabbt koncentrationen och tankarna börjar vandra, men om jag samtidigt stickar kan jag fokusera på sakinnehållet. Som tur händer det numera ganska sällan att jag får undrande kommentarer om stickandet (alltså sådana där man undrar hur jag kan koncentrera mig på seminariet när jag stickar), så jag påstår att det blivit vanligare. Välkommen utveckling! Det är annars lustigt hur seminariet intensitet påverkar stickandet, på ett tråkigt seminarium stickar jag långsammare. Man skulle kunna tro att det är tvärtom, men inte för mig åtminstone.